NewPaakkola kasvaa ja etsii ammattilaisia useisiin eri rooleihin

Tervolalainen NewPaakkola on kohdannut viimeisen vuoden aikana uudenlaisen haasteen, kun merkittäväksi kasvun hidasteeksi on nousemassa osaavan työvoiman saanti. Tällä hetkellä työvoimamarkkinoilla ei ole liikatarjontaa osaajista, jotka ovat haluttu voimavara pohjoisen nykyisissä ja tulevissa suurhankkeissa.

”Meillä on töitä, joten nyt tarvitaan tekijöitä!” 

”Olemme etsineet aktiivisesti ammattilaisia koko kuluvan vuoden. Tällä hetkellä meillä on tarjolla töitä työnjohtajille, suunnittelijoille, pintakäsittelijöille, hitsaajille ja asentajille. Laajennamme panostusta kunnossapitomarkkinoille, mikä vaatii lisää työvoimaa. Haluankin kuuluttaa, että meillä on töitä, joten nyt tarvitaan tekijöitä!” sanoo NewPaakkolan toimitusjohtaja Tommi Juntikka.

NewPaakkola on kaivos- ja perusteollisuuden materiaalinkuljetinjärjestelmien kokonaisvaltainen toimittaja suunnittelusta asennukseen. Toimitusten lisäksi NewPaakkola vastaa kuljetinlinjastojen modernisoinnista, huollosta ja komponenteista koko elinkaaren ajan.

”Meillä on tällä hetkellä erittäin hyvä tekemisen meininki, kun yrityksessä puhaltavat monella tapaa uudet tuulet. Toimintamallimme ovat kehittyneet siihen suuntaan, että olemme entistäkin houkuttelevampi työpaikka myös tulevaisuuden osaajille. Lisäksi Venäjän markkinan loppumisesta huolimatta tulevaisuus näyttää erittäin valoisalta, kun suurhankkeiden investoinnit suuntautuvat vahvasti pohjoiseen”, arvioi puolestaan operatiivinen johtaja Juha Teikari.

NewPaakkola kasvattaa toimintaansa

Yhtenä pontimena NewPaakkolan rekrytointitarpeelle on se, että yritys pyrkii hakemaan jatkossa kasvua myös länsinaapurista. Pohjois-Ruotsissa on aloitettu tai aloitetaan lähivuosina 110 miljardin euron investointihankkeet. Näihin hankkeisiin myös NewPaakkola haluaa päästä kiinni.

”Tällä hetkellä haemme aktiivisesti kasvua, ja tavoitteemme on kahdessa vuodessa kaksinkertaistaa liikevaihtomme. Tällä hetkellä liikevaihtomme tulee olemaan noin viisi miljoonaa euroa”, sanoo Tommi Juntikka.

”Ruotsin osalta meneillään on suunnitteluvaihe, jonka aikana teemme päätöksen, etsimmekö länsinaapurista yhteistyökumppanin vai perustammeko oman toimipisteen”, jatkaa Juntikka.

NewPaakkola on laajentanut toimintaansa myös kotimaassa, sillä Kajaaniin on avattu uusi toimipiste, joka keskittyy suunnitteluun.

Materiaalinkäsittelyn kokonaisvaltaista hallintaa

”Meidän vahvuutemme on materiaalinkäsittelyn ekosysteemin kokonaisvaltainen ja toimintavarma hallinta. Pitkän kokemuksemme ansiosta ymmärrämme, miten materiaali käyttäytyy eri laitteissa ja sen vuoksi saamme järjestelmät toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Suunnittelumme lähtee aina juurisyiden kartoittamisesta paikan päällä kohteessa. Kun ratkaisun ydin on löydetty, aloitetaan varsinainen suunnittelutyö simulaation avulla. Olemme maastokelpoinen suunnittelutoimisto, jonka opit on jalostettu erilaisista prosessiteollisuuden kohteista”, sanoo Tommi Juntikka.

”Menestyksemme salaisuus on, että seuraamme prosessin alusta loppuun suunnittelusta valmistukseen ja asennuksesta käyttöönottoon. Meillä pääsuunnittelija on myös projektipäällikkö, joka huolehtii optimaalisesta toimivuudesta koko elinkaaren ajan. Siksi ennakoimme hyvissä ajoin huolto- ja varaosatarpeet, eikä suunnittelemattomia tuotantokatkoksia synny”, päättää Juntikka.

Lisää kirjoituksia