Mitä vastuullisuus tarkoittaa NewPaakkolan näkökulmasta?

Vastuullisuus on nykyajan teollisuuden avainsana, jonka merkitys korostuu varsinkin kaivoksien yhteydessä. Se on myös markkinoinnin valttikortti, jota korostetaan monenlaisissa yhteyksissä aina juhlapuheista käytännön pieniin tekoihin saakka. NewPaakkolan näkökulmasta on pelkästään positiivinen asia, että vastuullisuus on noussut merkittäväksi kilpailutekijäksi, sillä se on ollut vahvuutemme koko toimintamme ajan.

Meidän näkökulmastamme vastuullisuus on arjen tekoja ja laajempi kokonaisuus kuin sertifikaatti kestävästä liiketoiminnasta. Lappilaisena yrityksenä olemme tottuneet vastuulliseen toimintaan, sillä meille metsän, lumen, jään ja korven keskellä toimiminen on arkipäivää. Lapissa on aina pitänyt huolehtia luonnosta, sillä se on meidän elinympäristömme. Tämä ajatusmalli heijastuu myös toimintaamme teollisuuslaitoksissa. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että töiden päätteeksi siivoamme jälkemme. Tämä kuulostaa yksinkertaiselta asialta, mutta jokainen tietää, että tällainen toimintamalli ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys.

Lapissa on myös aina pidetty huolta toisista ihmisistä, joten vastuullinen yritys on olennainen osa paikallista yhteisöä. Siksi tuemme alueen urheiluseurojen toimintaa ja otamme vastaan luottamustehtäviä Lapin kauppakamarin tai Lapin Yrittäjien parissa. Nämä ovat muutamia esimerkkejä vastuullisesta liiketoiminnasta meidän näkökulmastamme, jossa arjen pienet teot muodostavat vastuullisuuden suuren kokonaisuuden.

Kehitämme vastuullisia tuoteratkaisuja

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? NewPaakkola pyrkii kehittämään tuoteratkaisuja, jotka ovat huollettavia ja päivitettäviä. Näin takaamme mahdollisimman pitkän käyttöiän. Lisäksi parannamme valmistamiemme tuotteiden kierrätystä sekä pienennämme niiden hiilijalanjälkeä kokonaisvaltaisen elinkaarimallin avulla.

NewPaakkolan yritysvastuun itsearviointi tehty tammikuussa 2022 (FIBS), kestävän kehityksen kartoitus maaliskuussa 2022 ja hiilijalanjäljen laskenta kesäkuussa 2022. Olemme minimoineet hiilijalanjälkemme konepajaltamme lähtien aina lopputuotteisiimme saakka. Oman toimintamme sähkö tulee vesivoimasta. Kun jonain päivänä pääsemme eroon polttoaineen käytöstä lämmityksessä ja ajoneuvoissa, olemme erittäin lähellä täysin hiilineutraalia toimintaa.

Lisää kirjoituksia