Osmo Bergman – NewPaakkolan kokenein työntekijä

Asentaja Osmo Bergman ei olisi voinut uskoa vuonna 1980, että tuurauspaikan saatuaan hän pysyisi saman yrityksen leivissä 43 vuotta.

– Kyllä tämä on joka aamu melkein kuin kotiin saapuisi. NewPaakkola on esimerkiksi siinä mielessä hyvä työpaikka, että olen aina saanut mielipiteeni kuulumaan, sanoo 65-vuotias Bergman.

Bergman on koulutukseltaan autoasentaja ja hänen ensimmäinen tehtävänsä olikin automaalaamolla. Vuosikymmenten varrella hän on tullut talon väelle tutuksi asentajana, joka ei ole pelännyt ottaa vastaan koviakaan ammatillisia haasteita:

– Ei ole ollut huonoja töitä, sillä haasteellisetkin hommat on hoidettava. Lisäksi kaikkein vaativimmat työt ovat mielenkiintoisia. Niissä joutuu aina itse pohtimaan ratkaisut, mikä on erittäin palkitsevaa, sanoo Bergman.

Osmon pitkältä uralta nousee esille yksi viisaus ylitse muiden.

– Kannattaa kuunnella kokeneempien työntekijöiden neuvoja, sillä siitä oppii nopeimmin ja parhaimmin. Samalla säästää paljon aikaa, kun ei toista vanhoja muiden tekemiä virheitä. Matkan varrella parhaat oppipojat ovat olleet sellaisia, jotka ovat kuunnelleet neuvoja sekä oppineet myös omista virheistään. Jos tekee virheen, niin sitten yritetään uudestaan niin kauan, että onnistutaan. Hyviä neuvoja vastaanottaneista ja virheistään oppineista kavereista on tullut alan ammattilaisia, sanoo Bergman.

Vuosien varrella työ on vienyt Osmon kotimaan lisäksi Ruotsiin ja Norjaan. 43 vuodessa työmaiden turvallisuuskulttuuri on muuttunut valtavasti, vaikka käsityön taito on pysynyt asennustöissä pitkälti samana uuden teknologian työstökoneista huolimatta. Yksi asia on kuitenkin pysynyt samana:

– Kiire ei ole ainakaan jäänyt taka-alalle. Sitä kyllä riittää edelleen, hymyilee Bergman.

Työ NewPaakkolan leivissä on vienyt Osmo Bergmanin vaimoineen linnanjuhliin saakka. Vuonna 2012 postiluukkuun saapui kutsu Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle, mikä jäi Bergmanien mieleen ikimuistoisena kokemuksena.

– Oli mielenkiintoista huomata, että monet julkisuuden henkilöt tulivat juttelemaan ja kyselemään pohjoisen kuulumisia. Oli hienoa päästä kokemaan se tapahtuma kerran elämässä.

Lisää kirjoituksia